VALTTERI BOTTAS RACEPARK
Valtteri Bottaksen kotirata JA MAAILMAN PUHTAIN MOOTTORIURHEILUKESKUS
Joukkorahoitus käynnissä 12.5. – 11.8.2021

VALTTERI BOTTAKSEN KOTIRADAN PELASTAMINEN
Lahden seudulta karting-toiminta oli loppumassa kokonaan vieden harrastuspaikan lähialueen yli 10000:lta harrastajalta ja tulevilta moottoriurheilutähdiltä. Varikkoalue jäi Lahden eteläisen kehätien alle ja koko Lahden Pippon moottoriurheilukeskuksen alue oli kaavoittumassa yritystonteiksi. Lahden kaupunki suostui jatkamaan alueen vuokraamista, mikäli aluetta kehitetään merkittävästi nykyisestä edistäen myös Lahden seudun matkailua. Nyt Valtteri Bottaksen kotiradan pelastus on käynnistetty joukkorahoituksen voimin, millä varmistetaan alueen toiminnan jatko Lahden kaupungin suuntaan.
MOOTTORIURHEILUKESKUS
Tavoitteena on rakentaa alueelle maailman puhtain moottoriurheilukeskus, jonka käyttämä energia tuotetaan uusiutuvilla energianlähteillä mahdollisimman omavaraisesti, energiankulutus on minimoitu ja ajokalusto on sähköistetty.
Moottoriurheilukeskuksessa on tarkoitus tarjota ympärivuotista kartingin ajo-, kilpailu- ja koulutustoimintaa. Talvikaudella ajotoimintaa jatketaan jääkartingin parissa. Lisäksi tarjolle tulee ammattilaistason kilpa-ajosimulaattoreita, joilla voi saada realistisen ajotuntuman eri rata-ajokalustoon ja todellisiin moottoriratoihin sekä harrastaa e-urheilua. Kilpa-ajosimulaattorit hankitaan Koiranen GP:ltä, joka on kouluttanut useita huippukuljettajia formula ykkösiin. Lisäksi alueelle on tarkoitus rakentaa moottoriurheilumuseo, jossa on vaihtuva-aiheinen näyttely menneiden vuosien ajokalustosta formuloista ralliautoihin. Tarkoituksena on tarjota myös ohikulkijoille pysähdyspaikka, jossa voi esimerkiksi ladata sähköautoa moottoriurheiluaiheisten aktiviteettien lomassa. Alueen aktiviteeteista hyötyvät myös koulut ja nuorisoyhdistykset.
Moottoriurheilukeskus on nimetty Valtteri Bottas Raceparkiksi. Lisätietoja antaa Lahden FK Ry:n puheenjohtaja Risto Salonen, puhelin: 040 528 3695, sähköposti: lahdenfk(at)lahdenfk.fi


MIKSI JOUKKORAHOITUSKAMPANJA?
Suunniteltu kokonaisuus vaatii joukkorahoituksen lisäksi myös muuta rahoitusta, mutta yksityishenkilöiden alkuvaiheen apu on elintärkeää karting-toiminnan jatkon varmistamiseksi. Joukkorahoituskampanjalla ei pyydetä lahjoituksia, vaan vastikkeena tarjotaan esimerkiksi kokeilua karting-autolla tai kilpa-ajosimulaattorilla. Vastikkeeksi tarjotaan myös kisapäivää karting-autolla Valtteri Bottaksen kanssa.


MINNE JOUKKORAHOITUKSEN TUOTOT MENEVÄT?
25 000 €:n minimitavoite täynnä – Karting-toiminta jatkuu alueella
50 000 €:n välitavoite täynnä – Karting-ajokalusto ja ajosimulaattorit sekä suunnittelutöiden aloitus
100 000 €:n päätavoite täynnä – Voidaan järjestää kartingin SM-, EM- ja MM-kisoja
Näiden lisäksi rakennetaan uusia rakennuksia ja moottoriurheilumuseo Motorsport Hall of Fame, joihin hankitaan tarvittava rahoitus muuta kautta. Valtteri Bottas on myös itse mukana hankkeen rahoittajana.
Tule mukaan joukkorahoitukseen Mesenaatissa alla olevan linkin kautta
Seuraa meitä somessa

Sijainti
Lakkilantie 193
15141 Lahti
Designed by Kolibri AI Design